James Gunnin ohjaama ja käsikirjoittama "Superman" (2025) on elokuva, joka yrittää epätoivoisesti olla kaikkea kaikille, mutta päätyy olemaan pelkkä sekasotku, joka loukkaa niin sarjakuvafaneja kuin perinteisen supersankariviihteen ystäviä. Tämä DC-universumin (DCU) ensimmäinen elokuva lupasi tuoda Teräsmiehen takaisin juurilleen – ikoniseksi toivon ja oikeuden symboliksi – mutta sen sijaan se hukkuu ylikuormitettuun hahmogalleriaan, väkinäiseen huumoriin ja ennen kaikkea läpinäkyvään woke-agendaan, joka tungetaan katsojan kurkusta alas ilman pienintäkään hienovaraisuutta. Tässä arvostelussa pureudun elokuvan lukuisiin ongelmiin ja siihen, miksi se epäonnistuu lähes kaikilla tasoilla.

Juoni: Sekava ja identiteettikriisissä

David Corenswetin Superman on elokuvan suurimpia pettymyksiä. Vaikka Corenswet on fyysisesti uskottava Teräsmiehenä, hänen roolisuorituksensa on puiseva ja vailla karismaa. Hahmo on kirjoitettu niin, että hän tuntuu enemmänkin angstiselta millenniaalilta kuin inspiroivalta sankarilta. Gunnin päätös tehdä Supermanista "maahanmuuttaja, joka kamppailee identiteettinsä kanssa" on alleviivattu niin raskaasti, että se muuttuu parodiaksi. Joka toinen kohtaus muistuttaa katsojaa siitä, että Superman on "muukalainen", joka ei kuulu joukkoon – mutta tämä teema ei kehity mihinkään, vaan jää toistamaan itseään.

Muut hahmot ovat yhtä lailla ongelmallisia. Rachel Brosnahanin Lois Lane on ärsyttävän yksiulotteinen, ja hänen roolinsa tuntuu olevan vain se, että hän voi muistuttaa katsojaa Supermanin "inhimillisestä puolesta". Nicholas Houltin Lex Luthor on potentiaalinen kohokohta, mutta hänen motiivinsa jäävät epäselviksi, ja hänen roolinsa kutistuu muutamaan geneeriseen pahismonologiin. Sivuhahmot, kuten Green Lantern ja Hawkgirl, tuntuvat olevan mukana vain siksi, että Gunn halusi täyttää elokuvan DC-fanipalveluksella, mutta heillä ei ole mitään merkitystä tarinalle. Erityisen ärsyttävä on Krypto-koira, joka on selvästi lisätty elokuvaan vain keventämään tunnelmaa ja vetoamaan lapsikatsojiin. Hänen "hauskat" temppunsa, kuten lentäminen ja satunnaiset haukkumiset, tuntuvat täysin irrallisilta ja vievät tilaa tärkeämmiltä juonenkäänteiltä.

Elokuvan woke-agenda on erityisen häiritsevä. Jokainen hahmo tuntuu olevan suunniteltu tarkistuslistan mukaan: monikulttuurisuutta, sukupuolten tasa-arvoa ja "modernia herkkyyttä" korostetaan joka käänteessä. Esimerkiksi Hawkgirlin rooli tuntuu olevan vain se, että hän voi olla "vahva nainen", mutta hänelle ei anneta mitään persoonallisuutta tai syvyyttä. Samoin elokuvan jatkuva amerikkalaisvastaisuus – kuten vihjailut siitä, että "totuus, oikeus ja amerikkalainen tapa" ovat vanhanaikaisia – vieraannuttaa katsojat, jotka odottivat perinteistä Teräsmies-tarinaa. Tämä ei ole sankarillinen Superman, vaan poliittinen pamfletti, joka käyttää Teräsmiestä saarnatuolina.

Ohjaus ja visuaalinen tyyli: Ylikuormitettu ja sieluton

James Gunnin ohjaustyyli, joka toimi loistavasti "Guardians of the Galaxy" -elokuvissa, ei sovi Supermanin tarinaan. Hänen tavaramerkkinsä – nopeatempoinen editointi, väkinäinen huumori ja popkulttuuriviittaukset – tuntuu täysin väärältä Teräsmiehen mahtipontisessa ja toiveikkaassa maailmassa. Elokuva on visuaalisesti ylikuormitettu: jokainen kohtaus on täynnä CGI:tä, räjähdyksiä ja värikkäitä efektejä, jotka hukuttavat alleen kaiken emotionaalisen painoarvon. Erityisesti taistelukohtaukset, kuten Supermanin kamppailu kaiju-hirviötä vastaan, ovat sekavia ja muistuttavat enemmän Transformers-elokuvien kaaosta kuin klassisia supersankarikohtauksia.

Gunnin päätös tuoda elokuvaan elementtejä, kuten "tasku-universumeita" ja "tiedettä ja taikuutta", tuntuu yritykseltä tehdä Supermanista Guardians of the Galaxy -klooni. Tämä ei ainoastaan vieraannuta perinteisiä faneja, vaan tekee elokuvasta geneerisen supersankarimössön, joka ei erotu edukseen. Lisäksi elokuvan musiikkivalinnat ovat pettymys. Vaikka Gunn on tunnettu ikonisista soundtrackeistaan, hän päätti hylätä John Williamsin legendaarisen Superman-teeman ja korvata sen geneerisellä, modernilla scorella, joka ei jää mieleen. Tämä on anteeksiantamaton virhe, sillä Williamsin teema on olennainen osa Teräsmiehen identiteettiä.

Käsikirjoitus: Kliseitä ja saarnaavaa dialogia

Gunnin käsikirjoitus on elokuvan heikoin lenkki. Dialogi on täynnä kliseitä ja väkinäisiä one-linereita, jotka saavat katsojan kiemurtelemaan penkissään. Esimerkiksi Supermanin toistuva "Minä uskon ihmiskunnan hyvyyteen" -mantra tuntuu tyhjältä, koska elokuva ei koskaan näytä, miksi hän uskoo näin. Sen sijaan dialogi keskittyy alleviivaamaan elokuvan poliittisia teemoja, kuten maahanmuuttoa, monimuotoisuutta ja "vanhanaikaisten arvojen" kritiikkiä. Tämä tekee elokuvasta saarnaavan ja vie pois kaiken hauskuuden.

Käsikirjoituksen rakenne on yhtä lailla ongelmallinen. Elokuva yrittää tasapainoilla liian monen genren välillä – toimintaa, draamaa, komediaa – mutta ei hallitse yhtäkään. Ensimmäinen tunti on hidastempoinen ja täynnä tarpeetonta pohjustusta, kun taas viimeinen kolmannes on pelkkää CGI-räimettä ilman emotionaalista panosta. Lisäksi elokuvan 122 minuutin kesto (joka on lyhennetty alkuperäisestä 140 minuutista) tuntuu samalla liian pitkältä ja liian lyhyeltä: se ei anna hahmoille tilaa kehittyä, mutta sisältää silti runsaasti turhaa täytettä, kuten Krypton lentokohtauksia.

Yhteiskunnallinen agenda: Loukkaus faneille

Elokuvan suurin synti on sen räikeä woke-agenda, joka tunkeutuu jokaiseen kohtaukseen. Supermanin perinteiset arvot – totuus, oikeus ja amerikkalainen tapa – on korvattu modernilla "herkkyydellä", joka tuntuu täysin vieraalta hahmon historialle. Elokuva esimerkiksi vihjailee, että amerikkalaiset arvot ovat vanhanaikaisia ja että Supermanin täytyy "evoluoitua" ollakseen relevantti. Tämä on suorastaan loukkaus hahmon 80-vuotiselle perinnölle, joka on aina korostanut universaaleja hyveitä.

Lisäksi elokuvan monikulttuurisuusagenda on toteutettu kömpelösti. Hahmot, kuten Hawkgirl ja Metamorpho, tuntuvat olevan mukana vain siksi, että ne täyttävät "diversiteettikiintiön", mutta heidän roolinsa ovat mitättömiä. Tämä tekee elokuvasta tekopyhän: se julistaa inklusiivisuutta, mutta ei anna vähemmistöhahmoille mitään merkityksellistä tekemistä. Fanit, jotka odottivat uskollisuutta sarjakuville, ovat oikeutetusti raivoissaan, sillä tämä Superman ei tunnu Teräsmieheltä, vaan Hollywoodin poliittisen koneiston marionetilta.

Vastaanotto ja fanien reaktiot

Jo ennen ensi-iltaa elokuva herätti kiivasta keskustelua. X-alustalla monet fanit ovat kutsuneet sitä "woke-kuraksi", ja ensi-illan jälkeen kritiikki on vain kiihtynyt. Eräs käyttäjä kuvaili elokuvaa "kamalaksi, pinnalliseksi ja ylikuormitetuksi" (@lsferguson), kun taas toinen syytti Gunnia siitä, että hän "tuhosi Supermanin liberalistisella hölynpölyllä" (@KianaJRules). Vaikka nämä reaktiot voivat tuntua kärjistetyiltä, ne heijastavat laajempaa pettymystä siihen, että elokuva ei kunnioita hahmon perintöä.

Kriitikotkaan eivät ole olleet armollisia. Vaikka jotkut ovat kehuneet elokuvan visuaalista ilmettä, monet ovat moittineet sen sekavaa juonta ja poliittista saarnaavuutta. Rotten Tomatoes -arvosana on ollut alhainen, ja Metacriticin keskiarvo pyörii vain 60/100 tienoilla (tarkat luvut vaihtelevat lähteiden mukaan). Tämä on kaukana siitä kriitikoiden ylistämästä menestyksestä, jota Gunnin aiemmat elokuvat, kuten "Guardians of the Galaxy", saivat.

Yhteenveto: Supersankarigenren pohjakosketus

James Gunnin "Superman" on valtava pettymys, joka epäonnistuu lähes kaikilla osa-alueilla. Sen sekava juoni, latteat hahmot, väkinäinen huumori ja räikeä woke-agenda tekevät siitä elokuvan, joka ei kunnioita Teräsmiehen perintöä eikä tarjoa katsojille mitään uutta tai inspiroivaa. Gunnin yritys tehdä Supermanista "moderni" on johtanut siihen, että hahmo on menettänyt sielunsa ja muuttunut pelkäksi poliittiseksi välineeksi. Visuaalinen kaaos ja huono käsikirjoitus vain pahentavat tilannetta, ja lopputulos on elokuva, joka tuntuu yhtä aikaa tylsältä ja loukkaavalta.

Jos rakastat klassisia Superman-tarinoita tai odotit elokuvalta toimintaa, sydäntä ja sankaruutta, tämä ei ole sinua varten. Sen sijaan saat saarnaa, sekasotkua ja lentävän koiran, joka on elokuvan ainoa "kohokohta" – ja sekin vain siksi, että se on niin naurettavan väärässä paikassa. James Gunn on osoittanut olevansa lahjakas ohjaaja, mutta tämä elokuva on todiste siitä, että hän ei ymmärrä Teräsmiestä. DC-universumin tulevaisuus näyttää synkältä, jos tämä on sen lähtölaukaus.

Arvosana: 2/10 – Kaksi pistettä visuaalisesta yrityksestä ja Nicholas Houltin potentiaalista, joka jää täysin hyödyntämättä. Kaikki muu on pelkkää kryptoniittia.