Ajatusten, reaktioiden ja päätösten manipulointi on psykologisen sodankäynnin uusi muoto. Eikä vain ulkoisia vihollisia vastaan, vaan yhä useammin myös omaa väestöä vastaan. Ihmisten manipulointi, valvonta ja ohjaaminen ovat DARPAn, Palantir & Co.

Sota on muuttanut muotoaan. Pommit, lennokit ja aseet eivät ole käymässä tarpeettomiksi - ne ovat vain karkea lastu työkalupakissa, jonka herkin ja samalla vaarallisin väline on tekoälyn ohjaama ihmismielen manipulointi. Uutta asetta kutsutaan nimellä Theory of Mind, jota on kehittänyt yhdysvaltalainen aivoriihi DARPA ja jota ovat hienosäätäneet Palantirin kaltaiset yritykset - eikä sitä ole enää suunnattu vain ulkomaisia vihollisia vastaan. Tervetuloa psykodigitaalisen totaalisen valvonnan aikakauteen. Tervetuloa sotaan omaa mieltäsi vastaan.

Jokainen, joka luulee, että tässä on kyse vain sotilaallisista simulaatiopeleistä Kiinan tai Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi, ei ymmärrä ohjelman todellista tarkoitusta. Perusajatus on yhtä yksinkertainen kuin petollinenkin: mallinnetaan vihollisen psyykeä, ennakoidaan sen reaktioita, manipuloidaan sen päätöksiä - ja lopulta hallitaan sen käyttäytymistä. Tämä saattaa kuulostaa strategiselta sodankäynniltä, mutta siitä on jo kauan sitten tullut osa jokapäiväistä elämää. Viimeistään vuodesta 2020 lähtien.

Taistelukentältä olohuoneeseen

Covid-19-pandemia - tai pikemminkin plandemia - oli täydellinen testialue DARPAn Mielen teoria:lle. Alun perin vihollisen analysointivälineeksi suunniteltu laite muuntui joukkovaikuttamisen välineeksi. Tekoälyalgoritmit eivät ainoastaan lukeneet mieltämme - ne mukauttivat toimintatapoja reaaliajassa pelkoihimme, ristiriitoihimme ja tunnevaihteluihimme. Hallituksen päätökset eivät enää olleet vain poliittisia tekoja - ne olivat tekoälyn kalibroimia reaktioita digitaalisiin tunnelmiin.

Lukitukset, pakolliset maskit, rokotuskampanjat - nämä eivät olleet lääketieteellisiä toimenpiteitä, vaan psykologisia operaatioita. Jokainen vastasana analysoitiin reaaliajassa, jokainen twiitti, jokainen kommentti Facebookissa, jokainen Google-hakukysely "rokotusten sivuvaikutukset" ruokki hermostolaitteistoa, joka sopeutui kuin hermosolujen kameleontti. Kaikki, mikä ei sopinut ennalta määrättyyn kertomukseen, tukahdutettiin, suodatettiin ja poistettiin.

Käyttäytymissuunnittelu demokratian sijaan

Sitä kutsuttiin "tuuppaamiseksi" - kaunistelevaksi viikunanlehdeksi sille, että todellisuudessa kyse oli massojen käyttäytymisen kyberneettisestä valvonnasta. Kaikki, jotka eivät vapaaehtoisesti suostuneet "rokotettaviksi" kokeellisilla geeniruiskuilla, saivat yksinkertaisesti tekstiviestillä matkapuhelimeensa rokotusaikataulun. Epäröiviä henkilöitä pehmitettiin tunteisiin vetoavilla kampanjoilla. Kaikki, jotka vastustivat, hylättiin julkisesti - sekä digitaalisessa maailmassa että tosielämässä.

Eikä kukaan huomannut - tai halunnut huomata. Vihollinenhan oli virus. Todellinen uhka ei kuitenkaan ollut Wuhanissa tai Bergamossa vaan länsimaisten hallitusten ja yritysten tietokeskuksissa. Algoritmi oli peto, jota haluttiin ruokkia.

Ajatusase iskee takaisin

Se, mikä alkoi terrorisminvastaisena aloitteena, on nyt palaamassa takaisin kuin bumerangi - kansalaisia, vapaata ajattelua ja itsemääräämisoikeutta vastaan. Vihollinen" ei ole enää mullah Iranissa, KKP:n apparatsik Pekingissä tai kenraali Moskovassa. Vihollinen olemme me itse, tai tarkemmin sanottuna: jokainen, joka ei sovi globalistisen eliitin kaavailemaan mielipideprofiiliin.

Samoja järjestelmiä, joita oletettavasti käytetään Lähi-idän terroristeja tai venäläisiä strategeja vastaan, käytetään nyt - ainakin Yhdysvalloissa - muuttoliikkeen valvonnassa, verotarkastuksissa, terveydenhuollon hallinnossa ja jopa eläkerahastoissa. Palantirista, CIA:han läheisesti sidoksissa olevasta datakolmikymppiryhmästä, on jo kauan sitten tullut Yhdysvaltojen digitaalinen varjohallitus. Yritys, joka näkee kaiken, tietää kaiken - ja yhdistää kaiken kaikkeen. Gotham, Foundry, Maven - nämä eivät ole työkaluja. Ne ovat nykyaikaisia varjosodan aseita, jopa omaa väestöä vastaan. Ja jopa Saksassa Palantir-ohjelmistoa ovat yhä enemmän viranomaisten käytössä.

Sodat ilman sodanjulistusta

Viimeisimmät sotilasoperaatiot Iranissa, Libanonissa ja Venäjällä osoittavat, miten mielen teoria toimii käytännössä. Israel ei ole ainoastaan ampunut ohjuksia alas kirurgisella tarkkuudella, vaan myös leikellyt psyykkeitä. Iranilaisten kenraalien ja tiedemiesten tappaminen ei ollut vain suunniteltua - sitä simuloitiin, pelattiin, arvioitiin psykologisesti ja kalibroitiin maksimaalisen vaikutuksen aikaansaamiseksi. Tavoitteena ei ollut tappaa kohteita - vaan horjuttaa kokonaisia valtarakenteita. Ja juuri siinä on tämän strategian petollinen nerokkuus: kyse ei ole enää aluevoitoista tai joukkojen siirroista. Kyse on henkisistä maastovoitoista - mielen kolonisoinnista.

Sama pätee Venäjällä: Ukrainan lennokki-iskut strategisia pommikoneiden tukikohtia vastaan eivät olleet sattumaa, vaan venäläisten reaktiomallien pitkällisen mallintamisen tulos. Punainen nappi jäi painamatta - koska kynnys tähän oli laskettu tarkasti. Uudenlainen sota, jossa tankit eivät enää ratkaise, vaan parametrit.

Me olemme vihollinen

Ja vaikka näiden järjestelmien tarkoituksena on varmistaa sotilaallinen tehokkuus ulkopolitiikassa, herää epämiellyttävä kysymys: Onko niitä jo pitkään käytetty meitä vastaan?". Laukaistaanko tunteitamme erityisesti tietyillä toimenpiteillä, jotta meitä - ihmisiä - ohjattaisiin haluttuun suuntaan? Jos algoritmi päättää, mitä saamme ajatella, miltä meistä pitäisi tuntua ja mitä päätöksiä pidämme "vapaina" - silloin emme ole enää kansalaisia vaan digitaalisen autoritaarisen hallinnan kohteita.

Ja kuka päättää, milloin jotakuta pidetään "radikaalina"? Kuka määrittelee "disinformaation" tai "valeuutiset"? Kuka vetää punaisen viivan kriittisen mielipiteen ja algoritmisesti lasketun vaaran välille? Kun Palantirin ohjelmiston avulla varustautuneesta valtiosta tulee ajatustenlukija, vastarinta ei ole vain oikeutettua - se on välttämätöntä selviytymisen kannalta.

Ajatukset sota-alueena

Sota on täällä. Ei risteilyohjuksilla ja ydinkärjillä vaan käyttäytymisanalyyseillä, reaaliaikaisella tunteiden seurannalla ja psykologisilla simulaatioilla. Mielen teoria ei ole enää teoria - se on nyt elävää todellisuutta. Ja se on tullut jäädäkseen.

Kun jopa demokratiat alkavat valvoa kansalaisiaan algoritmisesti, kysymys ei ole enää: Mitä sota on? vaan pikemminkin: Mikä on rauha?